ETUSIVU  -  VEETI  -  MILO  -  KUVAGALLERIA   -  SÄHKÖPOSTI  -  VIERASKIRJA  -  LINKIT

 
      Executive Unlimited "Veeti"
» kääpiövillakoira, musta
» syntynyt 09.1.2004, 4,5v
» Veeti KoiraNET- tietojärjestelmässä
 
» kasvattaja Minna & Jonna Kari, Executive
» omistaja Päivi Pietarinen
 
Miksi juuri Veeti?
Emme olleet suunnitelleet koiran ottamista aiemmin, mutta kun kaverisiskoksilleni syntyi villakoirapentuja ja näin ne, niin kukapa ei olisi sellaista halunnut. Ystävänpäivänä -04 menimme äitini kanssa katsomaan pentuja lopun perheestä ollessa pelimatkalla, ja sain myös äitini ihastumaan koiranpentuihin. Perheemme miespuoliset henkilöt olivat aluksi vastaan koiran ottamista, mutta heidän nähdessään taapertavat pikkupennut hekin olivat myytyjä. Pentu oli saatava!
 
Haimme Veetin kotiin hiihtolomalla, joka olikin sopiva ajankohta ottaa pentu kotiin. Pentu pystyi tutustumaan meihin kokonaisen viikon ajan ilman että joutui jäämään pitkäksi aikaa yksin, joka on tietenkin ihanteellinen alku yhteiselle taipaleelle. Toisinsanoen koko pennun hankkiminen tapahtui melko äkkiä, mutta emme ole katuneet päätöstä jälkeen päin, sillä Veeti on mahtava koira, samoin kuten kasvattajatkin.
 
Enemmän Veetistä
Veeti on luonteeltaan hiukan arka, mutta toisinaan myös hyvin leikkisä ja ystävällinen koira. Se ei ole millään lailla agressiivinen, ja lenkillä toisille koirille muriseminen johtuu aivan jostain muusta kuin agressiivisuudesta - pelosta. Pentuna Veetin tutustuttamista toisiin koiriin ei aloitettu tarpeeksi ajoissa, josta johtuen se ei tykkää leikkiä toisten koirien kanssa, ja pelkääkin joitain isokokoisia koiria. Veeti on kuitenkin saanut pientä 'siedätyshoitoa' käydessämme koirapuistossa Milon kanssa.
 
Harrastamme Veetin kanssa tällä hetkellä ainoastaan match showeissa käymistä, sekä kotitokoa ja -agilityä. Mätsäreissä Veeti toimii yleensä junior handler-koiranani, mutta pääsee välillä myös avoimeen luokkaan. Rauhallisuutensa ansiosta Veeti on hyvä junior handler- koira. Olemme käyneet myös muutaman kerran POKS:in järjestämässä tapakoulutuksessa, mutta se on nyt jäänyt, kun illat ovat pimeitä ja mustaa koiraa ei erota juuri ollenkaan.
 
Kilpailutuloksia
      MATCH SHOW
Päivämäärä Järjestäjä Tuomari Luokka Tulos
??.??.2007 Suomen Villakoirakerho - Avoin PUN, ei sij.
17.06.2007 Liperin Kennelkerho ry Jaana Ravattinen Avoin SIN AVO4
21.05.2009 PoKS Martti Väätäinen Avoin PUN, ei sij.