Will to Win Fantazija "Sagur"

Ensimmäinen kuva © Viivi S, toinen Linda T
| Virallinen nimi: |
Will To Win Fantazija KoiratNet |
Kutsumanimi: |
Sagur |
| Rotu: |
pitkäkarvainen collie |
Sukupuoli: |
uros |
| Syntymäaika: |
25.10.2004 |
Rekisterinumero: |
Suomessa FIN41117/06, LT LSVKCR0924/04 |
| Väri: |
tricolor |
Säkäkorkeus: |
noin 56cm |
| Kasvattaja: |
Fantazija, Natalia Nekrosiene LT |
Terveys: |
Lonkat A/A, silmät terveet |
Sagur ennen ja saapuessaan
Olin pienestä pitäen toivonut omaa koiraa. Olimme suunnitelleet äidin kanssa ottavamme joko saksanpaimenkoiran tai kultaisennoutajan. Saksanpaimenkoirista äitillä oli aikaisemmin kokemusta monia vuosia. Kultaisetnoutajat eivät kuitenkaan loppupeleissä ole niin hankalia ja soveltuvat peruskoulutuksella loistavasti perhekoiriksi. Kumpikin houkutteli kovasti, mutta silti haaveenani oli saada pitkäkarvainen collie. Meidän oli tarkoituksena saada vuonna 2004 suloinen tricolor uros pentu, joka sitten ehtikin jo mennä muualle, ajattelimme odottaa siihen asti, kunnes kasvaisin niin, että minullekkin voisi jättää vastuuta koiran hoitamisesta.
Eräs tuttu kasvattaja toi itselleen koiran Liettuasta, joka majaili eräällä tuttavallani puolitoista vuotta. Jokainen visiitti tuttavalleni oli ilahduttava, sillä uroskoira oli aivan uskomaton. Vietin koiran kanssa useita tunteja yhdessä ja lopulta olin umpirakastunut koiraan, enkä koiran käytöksestä päätellen ollut yhtään hassumpi itsekään.
Harkitsimme edelleen äitini kanssa koiran ottoa. Harkitsimme jälleen pitkäkarvaista collieta, rotu on ihmisystävällinen, joka tulee hyvin toimeen muiden eläinten kanssa, luonteenpiirteet olivat miellyttävät ja koiran pitäisi olla yleisestikin hyvähermoinen ja fyysisesti vahva koira, joka harvemmin on liian dominoiva.

Katselimme erilaisia kasvattajia ympäri suomea. Monia hyviä kasvattajia osui eteen, mutta taas mietimme pennun ottoa Black Sara'sista, Maple Yard'ista, Kangasvuokosta taikka Merry Moonrays'tä, niissää koirat olivat miellyttäviä niin luonteeltaan, kuin ulkomuodoltaankin ja vaikuttivat hyviltä vaihtoehdoilta
Yhtenä päivänä sain soiton tuttavaltani, joka ilmoitti, ettei enää pysty pitämään koiraansa ajanpuutteen vuoksi. No johan alkoi tapahtumaan. tietenkin olimme heti halukkaita ottamaan Sagurin meille, ongelmahan oli siinä, miten meidän rakkaat kissamme suhtautuvat uuteen, ja noin viisi kertaa isompaan otukseen. Hänet tuotiinkin meille viikoksi koeajalle, jotta voisimme testata millaista elämä koiran kanssa oikein oli.
Millainen Sagur on?
Sagur on luonteeltaan rodulleen hyvin tyypillinen. Lempiherkkuna on ehdottomasti lihapullat, joidenka vuoksi Sagur vetelisi voltteja, mikäli ruumiin rakenne ja tasapaino myöntyisi. Riittävän motivaation alaisena koira on innokas oppija ja ymmärtääkin muutaman toiston jlkeen mitä siltä halutaan.
Harrastaminen on Jäänyt kutakuinkin koiranäyttelyihin ja mätsäreihin. -09 vuonna näytteleminen on jäänyt oikein hiljaiseksi, mutta -10 vuonna olisi tarkoitus kiertää monia näyttelyitä mätsäreiden lisäksi. Rallytoko on toinen harrastuksemme, jota olemme treenanneet kursseilla ja kotona. Rally on sekoitus agilityä, koiratanssia ja tottelevaisuutta, jossa pyritään hyvällä mielellä treenaamiseen hännät heiluen. Se ei ole niin tarkka laji ja pienet virheet annetaan helposti anteeksi. Rallytokon ansiosta kontakti ja yhteistyä paranivat. Rallykisoihin olisi tarkoitus ilmoittautua -10 vuoden kesällä tai syksyllä, SM-kisoihin olisi nyt tarkoituksena ilmoittautua. Sagurin kanssa olemme käynneet alokas ja jatkokurssin Olemme myäs tokoa treenailleet kotioloissa. Tarkoitus olisi päästä treenaamaan johonkin ryhmään, mutta toistaiseksi emme ole ryhmiin mahtuneet. Kaveriporukalla treenailemme kuitenkin vähän kaikkea, joka on minusta yhtä hyvää treeniä. Agilityä olemme kokeilleet ja se oli aivan kokeilemisen arvoista. Sagur näytti nauttivan siitä paljon ja tykästyin lajin vauhtiin itsekin kovasti. Agilityä olisikin tarkoitus päästä harrastamaankin 2010 keväällä tai kesällä.
Sagur tulee kohtuu hyvin toimeen myös monien koirien kanssa, etenkin niiden, jotka ovat samalla tavalla hillittyjä, mutta kuitenkin suhteellisen riehakkaita. Siitä löytyy kuitenkin dominoiva luonne, eikä kauaa jaksa katsoa silmille hyppiöitä. Sagur ei yleensä ota osaa koiraporukassa leikkimiseen, vaan on yleensä se, joka haistelee omissa oloissaan maata tai vaihtoehtoisesti hakeutuu ihmisten joukkoon. Mikään nurkassa kyhjöttäjä se ei kuitenkaan ole. Luja meno alkaa, kun päsee vapaana juoksemaan metsässä taikka kentällä koiratutun kanssa. Sillon haukutaan, painitaan, jahdataan, juostaan karkuun ja revitään keppejä palasiksi. Piste leikkimiseen tulee kuitenkin siinä vaiheessa, kun hippaleikki tai painiminen muuttuu kissatappelumaiseksi huitomiseksi.
Täyssisarukset
⇨ FI MVA LV MVA LT MVA LT JMVA BALTV-08
Way to Win Fantazija
On lempinimeltään Reino, hyvin menestynyt trikkijätkä, joka on jakanutkin mahtavia geenejään jälkikasvulleen. Hänen kanssaan on pääasiassa pyöritty kehässä eri puolilla maailmaa, kuitenkin baltianmaat ja skandinaavia, ovat olleet niitä pääkohteita.
⇨
Whisper of Love Fantazija
On Vilmaksi kutsuttu soopelineitokainen, jolla on myöskin, Reinon tavoin, jo jälkikasvua. Tyttö on perinyt nähtävästi parhaat puolensa molemmilta vanhemmilta ja muistuttaakin ulkonäöltään paljon äitiään. Vilmalla on monia paras narttu -sijoituksia ja myös yksi sertti ja muutamia vara -serttejä.
⇨
Why not Fantazija ja
Wannabe Wild Fantazija ovat myös Sagurin täysisaruksia, mutta niistä ei ole tarkempaa tietoa.
Sagurin omistaja ja sivujen admin
Täällä ruudun toisella puolella kirjoittelee Rebecca, joka toimii näiden sivujen adminina ja samalla kaitsii yhtä koiraa ja kissaa. Olen 1995 vuonna syntynyt tyttö Helsingistä, ja olen tällä hetkellä menossa yhdeksännelle luokalle. Olen aina pitänyt paljon eläimistä ja meillä onkin ollut hoidossa kaneista kaloihin vuosien varrella. Sagurin lisäksi talossa majailee maatiaskissa kolli Spidi.
Harrastuksiini kuuluu kutakuinkin koirat ja pienimuotoiset koiraharrastukset, olen myös kenneltyttönä Darkside's kennelissä, joka kasvattaa pitkäkarvaisia collieita. Koirien kasvattaminen on ollut pitkäaikainen haave poliisikoiranohjaaja-ammatin lisäksi. Yläasteen jälkeen olen todennäköisesti menossa lukioon, mutta saa nähdä miten käy.
Pidän kovasti fantasiakirjoista, kuten Harry Potterista ja muusta vastaavasta. Lempiohjelmiini kuuluu mm. Frendit, Pokka Pitää, Miehen puolikkaat, Will & Grace, Frasier ja muut vastaavat komediasarjat. Pelaan mielelläni erilaisia video- ja nintendo pelejä, joista lemppareihin kuuluu esimerkkinä Mario Bross (vanha, uusi ja uudempi).