kasvatus

Kastehelmen kasvatusrotuja ovat pitkäkarvainen collie, lyhytkarvainen collie, bordercollie ja partacollie. Pentueita teetetään tietyin aikavälein, huolella ja harkiten, kysynnästä riippuen. Pentueiden määrä saattaa siis vuosittain vaihdella suurestikin, joinain vuosina pentueita ei välttämättä synny lainkaan, joinain vuosina enemmänkin kuin muutama. Tarkoituksenani ei kuitenkaan missään nimessä ole minkäänsorttinen pentutehtailu (enkä siihen ole ryhtymässäkään, en edes vahingossa), vaan kasvatusperiaatteenani on antaa jokaiselle pennulle mahdollisimman mukava, elämäänvalmistava ja monipuolinen pentuaika. Pentueiden koon pyrin aina pitämään melko pienenä, sopiva pentumäärä on sellainen 2-4 pentua, silloin tällöin mahdollisesti jopa viisikin. Pentujen määrä on eniten riippuvainen vanhemmista ja näiden sukujen yleisyydestä, mutta suurelta osin myös pennunostajista ja pentujen kysynnästä. Yhtään viiden pennun pentuetta suurempia pesueita en kuitenkaan teetä, sillä en tahdo tiettyjen koirien suvun yleistyvän liialti. Yritän kaikin tavoin estää jalostuksessa sukusiittoisuutta, ja tahdon vielä painottaa, että jalostusvalinnat ovat todellakin aina hyvin tarkkaan harkittuja.

Pennuille pyritään aina etsimään ehdottoman aktiivinen ja kaikinpuolin sopiva koti. Pennunostajan aktiivisuus on aina yksi tämän tärkeimmistä piirteistä, ja vaikuttaakin suurelta osin mielipiteisiini ja pennun saamiseen. Colliet ovat kuitenki kaikki sen verran touhukkaita ja harrastavaisia koiria, että todella tarvitsevat sitä tekemistä. Tahtoisinkin nähdä kasvattejani aina ennen kaikkea kisaamassa käyttöpuolella, mutta toisaalta toivoisin myös, että kehässä pyörähdettäisiin ainakin muutamaan otteeseen katsomassa, mitä ne tuomarit tuumaavat.

Pentueiden vanhemmat valitaan aina hyvin tarkoin. Sukutaulua, näyttelytuloksia, käyttölajeissa pärjäämistä ja luonnetta tutkitaan ja punnitaan huolella. Luonteeltaan äkkipikaisia, arkoja, tai muulla tapaa ärtyisiä ja huonoluonteisia koiria kartetaan. Sen sijaan hyväluonteiset, kiltit, avoimet ja ihmisystävälliset koirat toimintatarmolla ja kaikinpuolisella rodunomaisuudella varustettuina ovat varsin oivia vanhempia Kastehelmeen syntyville pennuille. Pentueen vanhemmat eivät myöskään saa millään tapaa olla sukua toisilleen. Samalle urokselle / nartulle ei koskaan teetetä montaa pentuetta, kaksi on tavallisesti se yläraja. Tämäkin kuitenkin on paljolti kiinni koiran suvusta. Mikäli koira tulee virtuaalimaailmassa hyvin yleisestä suvusta, voi olla että mahdollisia pentueita tulee enintään se yksi jos sitäkään, mutta tuntemattomasta / EVM-suvusta tulevalla koiralla sen sijaan voidaan teettää mahdollisesti (todella harvinaista silti) jopa kolmekin pientä pentuetta.

myyntiehdot

En myy pentujani minne tahansa. Kuten sanottu, yritän parhaani mukaan löytää pennuille kunnon kodit, ja ennen luovutusta tarkistan aina paikan, jonne pennun on määrä luovutusajan jälkeen muuttaa. Myyn pennun aina mielelläni henkilölle, jonka jollain tapaa jo tunnen tai tiedän virtuaalimaailmassa. Kaikki on nimittäin aina hieman varmemmalla pohjalla, mikäli tunnen tulevan pennunostajan jo entuudestaan ja tiedän hänen tavoitteellisuudestaan ja tavastaan harrastaa koiriensa kanssa. En tietenkään silti missään nimessä tyrmää ketään ostajaehdokasta heti ensinäkemältä. Jokaisella on täysi oikeus pyrkiä vakuuttamaan minut pennulle tarjoamastaan kodista, yrittänyttä ei laiteta! Ja mikäli on tarvis, voivat kaikki hieman tuntemattomammat kysyä minulta aina msn-osoitettani tutustuakseen tai muuten vain jutellakseen. Sähköpostillakin saa kiinni. ^________^

Jos sinua siis kiinnostaa kennelimme pentu, ehkäpä jo seuraavasta pentueesta, on sinun ehdottomasti luettava alta löytyvät myyntihedot, ja kyettävä myös noudattamaan niitä. Muutoin sinun on turha edes harkita pennun ostamista saatika sellaisen saamista Kastehelmestä. Toivon sinun nyt todella lukevan myyntiehdot huolella, ja punnitsemaan tarkasti, että pystytkö niitä noudattamaan. Palautukset tai pentujen kiertoon joutuminen eivät ole mukavia, ja olen todella, todella vastahakoinen myymään kasvattiani enää toista kertaa sellaiselle henkilölle, joka ei ole ensimmäisellä kerralla siitä kyennytkään huolehtimaan. Mieti siis nyt huolella näitä ehtoja ja kykeneväisyyttäsi niiden noudattamiseen!

suunnitteilla

Kastehelmen seuraava pentue tulee olemaan I-pentue, rotuna luultavimmin pitkäkarvainen collie. Pentueen emänä toimii sijoitusnarttuni Kastehelmen Aamutossu, tuttujen kesken Louna. Isästä ei ole vielä varmaa tietoa, mutta ilmoittelen heti kun isä varmistuu. Mikäli olet mahdollisesti kiinnostunut saamaan itsellesi pennun tästä Kastehelmen I-pentueesta, niin ota vain reippaasti yhteyttä!

I-pentueen jälkeen syntyvästä J-pentueesta ei ole vielä täysin varmaa tietoa, mutta sekin on mahdollisesti syntymässä yhdelle sijoituskoiristani. Tässä tapauksessa pentueen rotuna siis tulisi olemaan bordercollie, ja emänä toimisi Sigitiuksen luona asusteleva, aivan upeasti menestynyt ja muutenkin kaikinpuolin aivan mahtava koira, Kastehelmen Castanuela eli Nova. J-pentueesta tulee tarkempaa tietoa esille, kunhan siitä on ensin päätetty ja keskusteltu tarkemmin, ja kunhan I-pentue on ensin syntynyt maailmaan. (:

pentueet

Rotu Teema Syntynyt Emä Isä Pentuja
Pitkäkarvainen collie A-pentue 18.04.2006 Metsätähden Taiteellinen Töpsytassun Topelius Neljä (4)
Pitkäkarvainen collie B-pentue 09.11.2006 Minttuhiiren Diandra Point Out Broken Inside Kolme (3)
Bordercollie C-pentue 08.01.2007 Rajavyöhykkeen Hatchilia Shamaan's Folly Pecker Neljä (4)
Lyhytkarvainen collie D-pentue 00.02.2007 Filyra's Ebrithil FantasMic Die Hard Kolme (3)
Pitkäkarvainen collie E-pentue 25.03.2007 Pyryn Mii Graylon's Endless Desire Viisi (5)
Pitkäkarvainen collie F-pentue 20.04.2007 Töpsytassun Unelma Louvados Willie Viisi (5)
Lyhytkarvainen collie G-pentue 06.06.2008 Kastehelmen Draamaprinsessa Nagayan Eiriwal Kaksi (2)
Lyhytkarvainen collie H-pentue 22.07.2008 WolfTame's Black Bertha Midnight Weasel Kaksi (2)