![]() |
![]() |
|
TekijänoikeusHaly noudattaa täysin Suomen tekijänoikeuslakia. Kaikki materiaali on luvalla kopioitua, tai itse tekemääni. Älä sinäkään kopioi Halyn sivuilta mitään ilman lupaa. Upean ulkoasun on meille tehnyt Nath, suuri kiitos hänelle! Sivutilasta shockk.net:issä taas saamme kiittää Jerryä, joten ekstrasuuret kiitokset hänelle. Kaikki tekstit olen kirjoittanut itse, ellei toisin mainita.
Alle olen listannut kuvalupani. Toivon, ettet mene pyytämään kuvalupia samoista kenneleistä, koska eihän ole mukavaa saada EVA:a näyttelyistä sen takia, että koirilla on samat kuvat. Sitäpaitsi olen käyttänyt paljon aikaani lupien keräämiseen.
YhteistyöstäOtan yhteistyöhön kolme, mielellään samaa rotua kasvattavaa kenneliä. Sama kasvatusrotu ei kumminkaan ole pakollista. Toivon, ettei yhteistyö jäisi pelkäksi linkkilistoilla roikkumiseksi, vaan se olisi oikeaa yhteistyötä. Järjestäisimme kisoja yhdessä, ja auttaisimme toisiamme muissakin asioissa. En mielelläni myöskään ottaisi ihan tuntemattomia yhteistyöhön, vaan minun pitäisi edes tietää kennelisi ennen kuin kysyt yhteistyötä. Kaikki voivat kumminkin kysyä, vieraskirjassa tai sähköpostilla. Älä kumminkaan loukkaannu, jollet pääsen yhteistyöhön. Tällä hetkellä minulla on 0 yhteistyöläistä.
LinkkilistaTänne olen koonnut linkkilistan kenneleistä, joista pidän. Linkkilistalle pääsee ihan kysymällä vieraskirjassa, mutta minun myös pidettävä kennelistä hiukan.
webdesing © Nath - tekstit © Ciel - Älä kopioi mitään |