○ Koirat

Bisi Sera Karu

○ Muuta

Kuulumiset Kuvagalleria Blogi Sivuinfo

○ Tulokset

Näyttelyt TOKO

BH TK2 Anastacia

 
Virallinen nimi Anastacia Kutsumanimi Sera
Rotu & väri bpk groenendael Sukupuoli narttu
Syntymäaika 11.04.2008 Rekisterinumero FIN39353/08
Kasvattaja Anitta Nurminen, Nurmijärvi Omistaja Ritva Sevón

Yleistä

Toisesta koirasta aloin haaveilemaan oikeastaan jo silloin, kun Bisi ei ollut vielä vuottakaan. Ajankohtaiseksi se tulikin sitten alkuvuodesta 2008 ja sitten alkoikin hurja rodun pohdinta. Belgianpaimenkoira on rotuna kiinnostanut aina, ei niinkään ulkonäön (itseasiassa pidin belgejä melkeimpä rumina otuksina pitkän aikaa), mutta jokin siinä koko olemuksessa kiehtoi. Rotuvaihtoehtoja oli laidasta laitaan; toinen porkkis, sakemanni, lk collie, aussie, hoffi.. Soittelin jopa useasta rodusta ihan kasvattajillekin asti, mutta aina jotenkin se belgi sieltä putkahteli vaihtoehdoista päällimmäiseksi.

Pentueita kävin sitten läpi laidasta laitaan, myös tervuja, vaikka alitajuntaisesti olin kai jo päättäny että musta sen täytyy olla. Sopivia ei vain juuri tahtonut löytyä, tai vaihtoehtoisesti ne olivat vasta suunnittelu vaiheessa ja minulla kun oli kiire saada pentu heti-tässä-ja-nyt. Ei kauhean fiksua, mutta onneksi pentue mistä sitten eniten kiinnostuin, olisi nyt vielä tänäkin päivänä sellainen, mistä voisin pennun ottaa. Emä on siis voittajaluokassa viestillä kilpaileva Sveitsin tuonti Acmelie di Terra Luna ja isänä käyttö- ja muotovalio Dubion Boom.

Pentuja syntyikin sitten kuusi kappaletta, kolme tervua ja kolme gronttua, neljä narttua ja kaksi urosta. Ja meillehän sitten muutti se lauman kauhukakara, muita pienempi, mutta erittäin pippurinen neiti. Alusta asti tuli kyllä huomattua, että omaa luonnetta tyyppi kyllä omasi, ja vähän hirvittikin kuinka sen kanssa asiat rupeaisivat sujumaan.

Alusta asti Sera oli erittäin rohkea uusia asioita kohtaan, nopea oppimaan ja omasi pennuksi aivan erinomaisen keskittymiskyvyn. Ensimmäisenä ehdollistin sen naksuttimeen, ja siitä sitten pikkuhiljaa aloiteltiin kaiken mahdollisen opettelu. Ensimmäisen jäljen tein sille 8-viikon ikäisenä, joka olikin tosi helppoa äärettömän ahneen pennun kanssa.

Tavoitteita meillä on ainakin PK-jäljellä, tokossa sekä agilityssä. Jälkiä ollaan tehty epäsäännöllisen säännöllisesti, tokossa Seralla on oikeus osallistua voittajaluokkaan ja agilityä ollaan kevättalvesta asti treenailtu. Parissa näyttelyssäkin ollaan käyty, ja tullaan jatkossakin käymään ainakin tässä lähialueilla.
Harrastuskaverina Sera on suoraan sanottuna aivan täydellinen juuri minulle. Melko pehmeä, suurella saalisvietillä varustettu, aina innokas ja helposti motivoitavissa kaikkeen tekemiseen.

Sukutaulu


       FIN MVA JK3
       Dubion Boom
       
I-Turbo du Chateau Lamothe
INT CH F CH
Black du Clos de la Foret Derougeau
Girl du Clos Djibelor
KBHV-03 FIN MVA DK MVA KANS MVA S MVA IP3
Dubion Wild Cat
FIN MVA FIN KVA HK3
Valkohampaan Decameron
Valkohampaan Cit-Cat
       BH VK3
       Acmelie di Terra Luna
       
IP1 SchH1 FH1
Ico von der Simmeringer Haide
Dyno von der Simmeringer Haide
Fenja vom Schloss Inzing
Scalloway's Jispa
Duke-Dandy du Loup d'Anubis
Scalloway's Czarinne


Sisarukset